4.
Historian opettajana meillä on tiukka Helvi eikä hänen tunneilleen juurikaan uskalleta tulla valmistautumatta. Kun hän kyselee läksynä olleita asioita, hän kopsuttelee karttakepillä lattiaan merkiksi siitä, että se, joka ei tiedä vastausta, nousee tottelevaisesti ja häpeissään seisomaan pulpettinsa vierelle. Sitten opettaja merkkaa muistivihkoonsa tietämättömien nimet ja se kuulemma vaikuttaa tulevaan todistusnumeroon.
Minun aikani lentää yleensä niin tiiviisti omien lainakirjojeni parissa, että historian läksyt saattavat hyvinkin unohtua lukematta. Vaikka ne olisi niin helppo opetella vihkosta, johon opettaja kirjoituttaa taululle tekemänsä ryhmitellyt tiivistelmät alanumerointeineen, niin minä aina lykkään ja lykkään lukemista, eivätkähän ne jää kunnolla päähän enää siinä vaiheessa, kun niitä hätäisesti koettaa tunnin alussa silmäillä. Häpeä on kuitenkin niin suuri, että jos joutuu yhtenään nousemaan, niin vähitellen on ihan pakko edes jonkin verran yrittää asuntolassakin läksyjä vilkuilla, vaikka seikkailunhalu joskus houkutteleekin kokeilemaan onneaan - jospa se opettaja ei sattuisikaan kysymään, vaikka ei viittaisikaan tai jos muka viittaa, niin joutuessaan vastaamaan on yritettävä vastata pyöreästi…
Mutta toiset aineet ne kyllä taitavat jäädä tuntiopetuksen varaan. Onneksi mulla on kohtalaisen hyvä muisti, että jotenkin pärjään niinkin. Niin, paitsi matikassa.
Kuulin muuten, että joillekin oli Helsingistä lähetelty paketteja vielä jälkeenkinpäin, varmaan niille, joiden osoitteet otettiin ylös… Miksi sitä ei voitu tehdä kaikille mukana olijoille? Se tuntui kyllä pahalta, loukkaukselta suorastaan, ikään kuin kaikki eivät olisi olleet samanarvoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti