Tänään aamupäivällä käytiin äidin, Hillan ja Taimin kanssa lakkasuolla. Suo oli keltaisenaan lakoista ja vaikka se rämpiminen sankon kanssa oli kamalan raskasta, ei taaskaan saatu lähteä pois, ennen kuin kaikki mahdolliset astiat olivat täynnä. Syödä marjoja kyllä saatiin niin että napa raikui, mutta sitten ei olisi oikein enää jaksanut poimia, kun ne pullottivat mahassa. Syötiin me välillä eväsvoileipiäkin ja juotiin termospullosta kahvia. Ulkoilmassa kaikki maistuukin ihan toisenlaiselta kuin kotona. Tuuli puhalsi hiljalleen ja aurinko paistoi.
Oltiin just lopettelemassa kahvitaukoa, kun Toivolan saki yhytti meidät. He olivat jo kotiin menossa täysine lakkasankoineen ja pysähtyivät vähäksi aikaa levähtämään. Heidän lähdettyään intoutuivat Hilla ja Taimi muistelemaan, miten Tepon ja Ahdin ollessa pottaiässä tytöt olivat menneet äidin mukana Toivolaan kyläilemään ja heidän pihalla leikkiessään molemmille pojille oli tullut ä´ähätä. Heti kun toinen oli noussut potalta, niin toinen oli istuutunut siihen. Sitten tämä seisaallaan oleva velikulta oli käväissyt tuosta nuin vain nupikseen pyyhkäisemässä takapuolensa potalla istujan sänkitukkaan, mitä toinen ei ollut pannut yhtään pahakseen, oli nujuuttanut vain päätään veljensä takapuolta vasten ja molemmat olivat nauraneet katketakseen…
Aikamoisia veijareita nuo serkkupojat ovat muuten vieläkin…
Taas minusta tuntui kuin Renne ja tonttukaksosetkin olisivat siellä kekkuloineet ja leikkineet lakkasotaa keskenään. Äiti ihmetteli sieltä täältä löytyneitä liiskautuneita marjakekoja, luuli kai jonkin eläimen sen tehneen, joten saattoivatpa ne hyväkkäät siellä ollakin! Sääsket tunkivat tietysti itsensä joka paikkaan ja toivat mukaan oman lisäkiusansa. Onneksi lopulta kaikki marja-astiat, huivit ja ylimääräiset puseronmutkatkin täyttyivät ja päästiin vihdoinkin laahautumaan kilometrien mittaiselle kotimatkalle. Oi, miten jalat tutisivatkaan! Kirjoitan siitä tarinan vielä joskus. Mutta nyt taitaa olla tulossa taas peikkoseikkailu...
