Arvaahan, Päikkärini, mitä hassua Hilla ja Kaisu tekivät viikolla, kun alakoulun opettaja lähetti heidät kauppaan asioilleen. Ostokset olivat vähäiset, mutta niiden joukossa rapisi karamellipussi, jota tytöt arvelivat kaupassakäyntipalkakseen ja niinpä ne hyväkkäät avasivat pussin ja söivät herkut suihinsa. Kun opettaja sitten tiukkasi, mihin pussi oli jäänyt, ystävykset kertoivat nauttineensa jo palkkansa, että kiitosta vain. Opettaja meni ensin sanattomaksi ja puuskahti sitten, että itselleen hän ne oli tilannut, tytöt olisivat kenties saaneet muutaman tuontipalkakseen… Hih hii!
Sain laskukokeista kahdeksikon, toivottavasti tulee todistukseenkin se sama...
*
Opettaja oli tänään hammaslääkärissä ja me saatiin Ullan kanssa pitää maantiedon tunti. Kuulusteltiin kartta-asioita ja pantiin kyselymylly kiertämään. Lopuksi leikittiin vettä kengässä. Kyllä meistä vielä opettajia tulee!
Sataa räntää tai oikeastaan se on vettä ja sitä tulee niin, että lasi ropisee. Ulla ei voi nyt tullakaan meille kinkkaamaan. Kävelimme kahdestaan koulusta ja koska Hilma ei lähtenyt mukaan, lupasi Ulla armollisesti leikkiä kanssani, mutta nyt siis sade kuitenkin pilasi senkin! Harmittaa vielä yks toinenkin juttu, jonka haluaisin painaa unholaan ikiajoiksi, mutta omatunto muistuttaa ja jankkaa siitä jatkuvasti. Ullalla oli nimittäin koulussa pyörä mukanaan ja meidän pihalla hyppäsin kouhottaessani sen tarakalle, mutta tietysti kissansilmä ehätti polveni eteen ja särkyi. Olin ihan kauhuissani, että mitähän se isä sanoo! Rahaa menee… Ja mitä Ullan isä sanoo? Hädissäni vannotin Ullaa, ettei hän kertoisi minun särkeneen sitä. Ulla lupasi, mutta tiedänhän minä, ettei hän voi pitää lupausta. Isä ja äiti ihmettelevät, mikä minun on. Asia painaa kamalasti!
*
Luin Runotyttö- sarjan kirjoja. Siinä Emilia kirjoittaa juttuja ja runoja päiväkirjaansa ja päätin, että minäkin teen niin. Kirjoitin juuri sadun ilkeästä peikosta, joka saatiin parantamaan tapansa peikkokansan yhteisellä tuella. Juuri tuollainen ilkeä peikko tunnen joskus itsekin olevani, vaikkeivät tuntemani peikot ole sellaisia olleetkaan. Toivon vain, että joku pelastaisi minutkin siitä pahuudesta! Sitten kokeilin runoilua ja kirjoitin aamusäteestä. Ei siitä oikein kelvollista tullut, mutta kelvannee harjoittelukappaleeksi. Miten muka aamusäteeltä voi pyytää ”tassua”? Sanoisinko, että se on ihan hassua… HAH!
*
Oltiin voimistelutunnilla metsässä. Leikittiin koiraa ja jänistä. Kun tultiin koululle, työnsi opettaja Hilman, Ullan ja minut kiusallaan tienposkeen ja lähti sitten juoksemaan hurjaa vauhtia pakoon. Ei me saatu kiinni vaikka tukka suorana perässä viiletettiin. Kun hän sitten oli menossa asuntolan puolelle, yritettiin kaataa hänet kumoon, mutta se oli meille liian iso urakka. Ei kaatunut. Luonnontiedon tunnilla kerrottiin kaskuja…
Pyrin oppikouluun ja toivon hartaasti pääseväni sinne. Anja lupasi ostaa minulle polkupyörän, jos pääsen. Millähän rahoilla? Ennemmin ottaisin hevosen, mutta siitä ei kannata enää edes puhua. Salainen unelmani on ratsastaa kouluun tuulessa liehuvin hiuksin, vierellämme loikkii Lassie, joka iloisesti syöksähtelee oravien perään, mutta palaa aina tottelevaisesti rinnallemme. Sidon ratsuni kiinni koulun aidan taakse, jätän sen verran köyttä vapaaksi, että se yltää syömään ruohoa ja uskollinen Lassie painautuu maahan siihen lähelle, vartioimaan. Siinä ne molemmat odottavat minua ja kun iltapäivällä pääsen vapaaksi, juoksee Lassie vastaani innoissaan ja hevoseni hirnahtaa silkasta riemusta minut nähdessään. Sitten ravaamme kotiin, talutan ratsuni talliin, pyyhin sen kuivaksi heinätupolla, harjaan, syötän ja juotan. Lassie seuraa kintereilläni sisälle, syötän senkin ja sitten se laskeutuu lattialle penkin viereen läksyjen tekoajaksi…
