Tämä
Anjalta 15-vuotislahjaksi saamani päiväkirja aaltoinevine keltaisine kansineen
kurnuttaa ja uikuttaa: ”Täytä minut, täytä minut! Tiedäthän sinä, että entiseen
ei mahdu…”
Totta
kai minä nyt sen tiedän, sillä olinhan tovin uutta ehtinyt jo kaivatakin.
Entinen täyttyi siksi, kun rupesin kirjoittamaan siihen romaania… Sen viimeisellä
sivulla lukee: ”Kiitos seurastasi, ystävä kallis. Älä avaa kansiasi vieraiden
katseille. Rakkaudella Pihla.”
"Nyt sataa, nyt sataa
ja itkee sydämein..." Haluaisin
todellakin laulaa niin. En mennyt tansseihin, koska ei viitsitty lähteä Hilman
kans kahdestaan pitkin metsiä ja rantoja hortoilemaan. Marke on Karjolassa,
Ullan korvaa juilii ja Vappua ei kotoa päästetä, koska hän oli viime pyhänä.
Anja meni kavereineen
Ämmänsaaren tansseihin. Kun taksi jo hurautti maantien päähän, hän liehui vielä
alusvaatteisillaan ja saimme hoputella häntä joutumaan. "No, älkäähän
hosuko", hän tuumi, ja kun auto kaarsi pihaamme, seisoi hän somana ja
hymyilevänä sateenvarjonsa alla. Sisko on niin nätti…
Poskihammasta
kolottaa armottomasti. Kaivelin näes siinä olevaa reikää ripsiharjan varrella
eikä se tietenkään tykännyt mokomasta. Onneksi hoksin hieroa ientä
kamferitupolla ja se ajettui ja kipu hävisi.
On
iltayö, vinttihuoneen kello on noin 11. Anjan radiosta kuuluu Soiva
lauantai-ilta.
Anja
on etsiskellyt takuumiehiä voidakseen ottaa opiskeluun lainaa pankista.
Kehnolta näyttää. Toivoisinpa olevani rikas. Antaisin sisaruksilleni ja
vanhemmilleni niin paljon rahaa, ettei heidän tarvitsisi keltään lainaa vinkua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti