TÄYTTYMYSTÄ

Asuntolanhoitaja on ”särkynyt" ja makaa sairaalassa. Vaikka hän on niin kamalan ankara, niin pyydän silti Jumalal­ta, että hän paranisi… Kaikki tädit tosin uhkaavat lähteä silloin pois, sillä hän on niin tiukka heillekin, etteivät herkimmät jaksa. Riina-tätikin oli aikonut lähteä, vaikka hän vasta toissaviikolla löi kanssani kättä päälle ettei lähde pois ennen kuin ajetaan. Ra­kastan häntä niin, että sydämeen koskee!

Historian opettajana meillä on tiukka Helvi eikä hänen tunneilleen juurikaan uskalleta tulla valmistautumatta. Kun hän kyselee läksynä olleita asioita, hän kopsuttelee karttakepillä lattiaan merkiksi siitä, että se, ken ei vastausta tiedä, nousee tottelevaisesti ja häpeissään seisomaan pulpettinsa vierelle. Sitten opettaja merkkaa muistivihkoonsa tietämättömien nimet ja se kuulemma vaikuttaa tulevaan todistusnumeroon.

Minun aikani lentää yleensä niin tiiviisti lainakirjojen parissa, että jopa historian läksytkin saattavat hyvinkin unohtua lukematta. Vaikka ne olisi niin helppo opetella vihkosta, johon opettaja kirjoituttaa taululle tekemänsä ryhmitellyt tiivistelmät alanumerointeineen, niin minä aina lykkään ja lykkään lukemista, eivätkähän ne jää kunnolla päähän enää siinä vaiheessa kun niitä hätäisesti koettaa tunnin alussa silmäillä. Häpeä on kuitenkin niin suuri, että jos joutuu yhtenään nousemaan, niin vähitellen on ihan pakko edes jonkin verran yrittää asuntolassakin läksyjä vilkuilla, vaikka seikkailunhalu joskus houkutteleekin kokeilemaan onneaan - jospa se opettaja ei sattuisikaan kysymään, vaikka ei viittaisikaan tai jos muka viittaa, niin joutuessaan vastaamaan on yritettävä vastata pyöreästi…

Mutta toiset aineet ne kyllä taitavat jäädä pelkän tuntiopetuksen varaan. Onneksi minulla on kohtalaisen hyvä muisti, että jotenkin pärjään niinkin. Niin, paitsi matikassa… Kylmä totuus nimittäin on, että sain viimeksi kokeista kolmosen!

Joku tiesi kertoa, että joillekin on Helsingistä lähetelty paketteja vielä jälkeenkinpäin, varmaankin juuri niille, joiden osoitteet oli otettu ylös… Miksi sitä ei muka voitu tehdä kaikille mukana olijoille? Se tuntuu kyllä pahalta, loukkaukselta suorastaan; ikään kuin kaikki eivät olisi olleet samanarvoisia…

Kolmen viikon yhtämittaisen asuntolaputken jälkeen kotiuduttuani sain käsiini Kuluttaja-lehden lähettämän pikkupaketin, josta löytyi kirja nimeltään Palmikkopäinen tyttö.  Se on minulle jo toinen palkinto kirjoittamisesta. Ensimmäisen sain kansakoulun raittiuskilpakirjoituksiin osallistumisesta. Se oli pelkkä ohut kirjanen vain, tämä on sentään ihan oikea kirja, kovakantinenkin vielä. Sen saatuani minulle tuli ihan mahtavan oloinen tunne, jotenkin ihanan täyttymyksellinen...