KOHTI ENSIRAKKAUTTA

Jouluksi tuli Viljamin porukka ja Anja pääsi kotiin samalla kyydillä. Meillä kävi siis joulupukki, muuten kai (?) olisimme laittaneet vain lahjat kuusen alle.

Silja sai paljon lahjoja, mm. suuren nuken. Minä sain sinikukkaisen päiväkirjan (JAHUUUUUUU!), kuulakärkikynän, piirustuslehtiön, mustat nahkakintaat ja punaisen villapaidan, jota piti tietenkin heti mennä kamarin peilistä ihailemaan. Rinnannöpöjä… Verrattuna muihin vuosiin sain vähän lahjoja, mutta se päiväkirja on ihana! Toisista tytöistä päiväkirjan kirjoittaminen on tosi lapsellista, minusta vain ei.

Tapanina olin tansseissa. Sinne pääseminen olikin sitten yhtä seikkailua. Tuomas nakkasi meidät Vapun, Ullan ja Hilman kanssa Kaapinsalmen tienhaaraan, josta hän jatkoi Anjan ja Liisan kanssa Ämmänsaaren Töpikselle. Tienhaarasta köröteltiin postiautossa Kiannanniemelle, tarkoituksena siirtyä sieltä Kaikkosessa Juntuseen.

Odottelimme linja-autoa Soinisen baarissa. Kun auton tuloaika läheni, menimme tyttöjen kanssa tie­lle. Tuuli puhalsi kylmästi ja koska lähellä oli tyhjä autotalli, jonka ovi lerpotti auki, lämmittelimme siellä, vuorotellen tielle tähystellen.

Olimme odotelleet jo yli puolen tunnin ja kun Soininen tuli antamaan bensaa Mosselle, kysyi Vappu häneltä, kulkisiko Kaikkonen ollenkaan näin Tapanina. Vastaus oli myöntävä ja kauppias kutsui meidät ystävällisesti pois tuulen kynsistä odot­tamaan, sillä linkku pysähtyisi kuitenkin siinä kaupan kohdalla. Niinpä muut menivät sisälle, minä jäin ensiksi eteiseen vahtiin. 

Niin me vuorotel­len vahdattiin autoa, mutta sitä ei vain kuulunut ja kello oli jo puoli yhdeksän. Sitten Soinisen rouva tuli sanomaan, että auto oli ajanut metsään ja kuormuri oli mennyt vetämään sitä pois. No, me koetettiin pysyä hyvällä tuulella vaikka har­mitti niin hemmetisti.

Hilma tuumi: ”En kyllä itke, en varmas­ti, sillä minua keljuttaa niin kamalasti, että ei itku riit­täisi. Täytyisi olla jotain enemmän kuin itkeminen, että se voisi edes HIUKAN lievittää!”

”Sama olisi ollut pysyä kotona kuin tulla tänne hytisemään. Miksi ihmeessä ei mekin menty Ämmään?” Vappu tuskitteli.

Ulla vilkaisi kelloonsa ja huokaisi hai­keasti: ”Nyt ne ovat tanssineet jo tunnin. Voi tätä surkeut­ta!”

”Tilataan taksi”, ehdotin. Minä, paraskin rahanainen! Tytöt innostuivat, mutta sit­ten tulimme ajatelleeksi, että jos Kaikkonen ennättäisi tulla sillä aikaa kun odottelisimme taksia, niin ei se kannattaisi.

”On meillä totisesti ihana Tapani!” huokailimme. Mutta kun sur­keutemme oli huipussaan, tuli Soininen takkiaan napittaen ja tuumasi: ”Nyt pääsette sinne tansseihin. Lamminahosta tilasivat viemään Juntuseen, tanssimaan nekin aikoivat.” No höh, eihän me oltu ees älytty, että tässä samassa paikassahan se taksi oli!

Syöksyimme autoon alta aikayksikön ja matka taittui nopeasti. Lamminahon kohdalla kyytiin nousi suuri joukko, istuttiin sylikkäin, mutta pianhan olimmekin perillä. Kyytimaksu oli 2 mk miehestä.

Talolla oli hirmuinen tungos. Kovasti rynnistäen ja pujotel­len onnistuimme pääsemään naulakon luo. Ostimme liput ja sit­ten meitä vietiin. Eräs söpö poika, joka oli tanssittanut minua Kekrin aikana, haki taas monta kertaa. Hänen kanssaan oli käsittämättömän helppo jutella ja nauraa. Ilmeni, että hän oli käynyt metsästysreissullaan mei­dän pihassamme. Väliajalla hän otti käteni omaansa ja puristi sitä. Seuraavan tanssin jälkeen hän katosi - lähti ilmeisesti kotiinsa aikaisemmin.