KEVÄTRETKI

Ja taas on kesäloma, loputon keskeytys koulun maailmassa. Syksyllä Hillakin sitten aloittaa keskikoulun, Taimi menee kansakoulun kuudennelle ja minä puolestani keskikoulun neljännelle luokalle. Kesän kuluessa olisi haalittava kokoon 40 kasvia, kuivatettava ne vintillä tiiliskivipainon alla, kiinnitettävä teipillä paperille ja kirjattava nimet latinankieltä myöten sekä kerrottava poimimispaikat ja millaiset niiden kasvuympäristöt olivat. Se nyt ei ole isokaan juttu, löytyiväthän ne edellisenkin kesän kasvit ihan helposti. Sitä paitsi Anjan aikoinaan keräämä kasvisto on salainen apuväline...

Meidän luokka teki keväällä luokkaretken Kuusamoon. Retken ohjaaji­na olivat matikanopettajat Nurro ja Vahtera. Menomatkalla laulettiin. Opettajat pyysivät minua laulamaan aina ja aina vaan, niin kauan, kunnes ääneni sortui ja pystyin lopulta vain kähisemään. Se oli ainut asia, mikä retkellä ärsytti. Yllytyshullu kun olen, niin en älynnyt kieltäytyä ajoissa. Milloinpa minä olisin osannutkaan?

Yövyimme Ruka-tunturin juurella kököttävässä majassa. Vaikka oikeasti emme kyllä nukkuneet tippaakaan, kiipeilimme vain tuntureilla koko yön. Kävimme Valtavaarallakin, jossa oli palovartijan mökki. Sen ovi oli lukossa, joten sisään kavuttiin muitta mutkitta ikkunasta ja koska oli kylmä, laitettiin tuli kamiinaan ja lämmiteltiin sen hehkussa jonkin ai­kaa. Auringon noustua siirryttiin ihailemaan maisemia Valtavaaran huipulle.

Nurro, lempiopettajani ja suuri ihastukseni, oli levittänyt huovan kanervikkoon, loikoili siellä ja huusi minulle, siinä vieressä kun koikkelehdin: ”Tu­le tänne viltin päälle, niin saat samalla aurinkoa!” Epäröin (mitä ne muut tykkäisivät?), menin tuokioksi, sielua hiveleväksi hetkeksi vain, mut­ta en sitten kestänyt toisten tyttöjen kateellisia katseita, jotka porasivat reikää roppiini, joten palasin pian pystyasentoon takaisin. No, kukaan muu ei niin huima olisi ollutkaan – siis, että olisi kehdannut mennä siihen opettajan vierelle pötkölleen!

Paluumatkalla linja-autossa nukuttiin. Minäkin nukahdin ja Nurro istahti viereeni. Siinä hänkin torkahti ja nyökkyi niin lähelle minua, että heräsin ja sivuilleni vilkaistuani yhytin käytävän toisella puolella istuvan opettaja Vahteran huvittuneet silmät. Varovasti työnsin vierelläni uinailevaa opettajaa poispäin ja tämä havahtui, korjasi asentoaan ja nukahti nopeasti uudelleen.

Ruukille tultuamme vilkutimme hyvästit ja minä laahustin Mirjamin kanssa yhtä jalkaa hänen kotinsa kohdalle ja siitä Viljamin ja Selman talolle. Päästyäni perille nukahdin heti, vaikka kello oli vasta viisi iltapäivällä!

Koulun loputtua sanoin Nurrolle kätellen näkemiin. Päättä­jäisten mentyä kävelin käytävää pitkin ulko-ovelle ja huomasin hänen istuvan ikkunanpenkillä. Katsahdin häneen ja hän iski minulle silmää! Iskin takaisin ja ryntäsin tulipunaisena hänen ohitseen.