Tänään kävin Juntusesta hakemassa rippikuvani ja samalla myös maitotilin.
Viime viikolla jouduimme Hilman kanssa lypsykasakoiksi Toivolaan kolmeksi päiväksi, kun äidin sisko Alma oli käyttämässä Ahtia nielurisaleikkauksessa. Pikku Veikko oli meillä sen aikaa hoidossa..
Kyllähän se lypsäminen oli alkuun tottumattomille käsille vähän niin ja näin. Ensimmäisenä aamuna, kun astuimme navettaan seitsemältä ja aukaisimme oven, hulvahti vastaamme niin sanomattoman lehmämäinen haju, että pyörähdimme oitis ympäri. Mutta lupaus mikä lupaus, takaisinhan meidän oli käännyttävä. Koetimme tuulettaa ämmyjen makuuhuonetta, mutta eipä se paljonkaan kummennut. Lypsettiin kumminkin varsin onnistuneesti siihen saakka, kunnes vasta poikinut Tähikki tuli vuoroon. Minusta tuntui kuin maito ei loppuisikaan, vaikka kuinka kiskoin ja kiskoin. Viimein olin niin poikkipuhkiväsynyt, että hiki valui pitkin kasvojani ja olisin halunnut heittäytyä pitkäkseni ja vain huutaa, huutaa ja huutaa. Jalkoja ja etenkin sormia pakotti kuin tulessa. Onneksi Hilman äiti tuli katsomaan, miten me pärjäsimme ja hän tarkkoi loput maidot.
Alma-täti ja Ahti tulivat kotiin lauantai-iltana, mutta tunnollisina tyttöinä me Hilman kanssa käytiin silti vielä muka lypsämässä viimeisen kerran. Tosin Hilman äidillehän se kaikkein perimmäinen vastuu työn sujumisesta taisi jäädä... Kokemusta lypsäjän hommista karttui kuitenkin kiitettävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti