Äiti joutui olemaan melkein viikon sairaalassa, sillä viime keskiviikkoa vasten yöllä hän oli menettänyt muistinsa. Isä oli ollut taas omilla reissuillaan ja äiti oli joutunut jälleen kerran yksin repiytymään vesien, puiden ja lehmien kanssa. Isän tultua kotiin oli äiti aamulla ruvennut ihmettelemään, missä sitä oltiin…
Mennessäni katsomaan häntä sairaalaan en voinut mitään sille, että kumartuessani äidin puoleen isoja kyyneliä rupesi tippumaan silmistäni hänen kasvoilleen. Painoin pääni hänen tyynylleen ja silitin tukkaansa. Hän selvisi kyllä pian ja on luultavastikin nyt terve. Se oli ohimenevää, ylikuormituksesta johtuvaa hetkellistä pakenemista, niin luulen. Eihän kukaan liikoja kestä! Tänään hän lähti jo kotiin yhdessä Hillan ja Anjan Henrik-pojan kanssa. Meiltä hävitetään vissiinkin nyt lehmät ja pellot pannaan pakettiin. Äiti ei enää jaksa.
Tapsa lähti eilen aamulla. Kirjoitin hänelle jo tänään.
Pääsen kesäksi töihin Tuppukylään Hossassa. Anja hommasi minut sinne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti