Olen ylioppilas! Sitähän se äidin uni tiesi. Hän oli nimittäin nähnyt unen, jossa minun ääneni oli kuulunut Salmesta asti, lähes kolmen kilometrin päästä. ”Tie on auki”, olin julistanut...
Ainekin tuli a:na – ja niin paljon kuin aikoinaan siitä odotin! Pakkoko oli siirtyä äkkiarvaamatta erityyliseen ilmaisuun? Olin aina kirjoittanut pakinoiden ja nyt, yllättäen, väänsinkin kirjoituksissa asia-aihetta!
Niinpä niin, kevät on mennyt ja juhlat juhlittu. Valokuvaamossa kuvaaja ehdotti meille Tapsan kanssa yhteistä ylioppilaskuvaa, mutta jotenkin minusta tuntui, että se hävittäisi pois kevään taian ja erottaisi meidät. Olisi sitten myöhemmin liian tuskallista joutua repimään kuvista toinen pois… Joten kumpikin kuvautti itsensä erikseen. Tapsan ruusu rintataskussa nuokkui jo, mutta ei sitä poiskaan otettu.
Tapsa meni sitten syömään perheensä kanssa Kievariin, minun vanhempani olivat palanneet kotiin enon kyydissä. Illalla juhlittiin luokkatovereiden kanssa Kievarissa. Tanssittiin ja ilakoitiin. Välillä käytiin tuulettumassa ulkona, istuttiin Tapsan kanssa Kievarin pihalla olevassa kiikussa, jolloin vauhdissa tuliterä, valkoinen lakkini tipahti hiekkaan ja muuttui hetkessä kuluneen ja vanhan näköiseksi.
Tänään kävi koko kylän väki meillä kahvilla. Ihanaa, että sain tarjota vanhemmilleni tällaisen ilon!
Tapsa lukee pääsykoekirjojaan ja minä valmistaudun Opettajainkoulutuslaitoksen pääsykokeisiin. Sitä ennen menen Hossaan töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti