Niinhän sitä äkikseltään luulisi… Helmikuussa vietimme penkinpainajaisia Hossan Tuppukylässä. Kun oltiin istumassa ravintolan puolella, huomasin äkkiä, että Tapsa istui siinä ihan lähellä, muutaman askeleen päässä. Läheisyyden ja polttavan tuttuuden aalto kietoi meidät yhteiseen syleilyyn, toisten ulottumattomiin, ja äkkiä kuin magneetin vetämänä nousin ja sanoin Mirjamille, että nyt minä menen Tapsan luokse. Mirjami koetti estellä, mutta minähän menin, kun olin sen kerran päättänyt. Pyysin poikaa tanssiin ja niin sitä sitten tanssittiinkin koko ilta, melkein kaikki pelit.
Lella tuumikin myöhemmin, että Pihla ja Tapsa olivat olleet varmasti illan paras pari. Ne vähäiset lepotunnit tanssien ja kotiinlähdön välissä vietimme Tuppukylän ravintolasalin lattialla vierekkäin. Pitkin penkkejä ja lattioita lojui muitakin seurueestamme. Aamulla Tapsa jäi bussista kotiaan lähinnä olevaan tienhaaraan ja minä jatkoin uuteen asuntoon, jonka jaoin Hillan ja Taimin kanssa. Muutimme sinne, kun Hilla sai työpaikan kirjakaupasta. Sairaalan yksiön saimme sillä perusteella, että Taimi on kunnan työntekijä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti