27. KEVÄT

Tämä elämä on yhtä sekasotkua! Milloin olen varma ehdottomuudestani uskossa, milloin taas suon itselleni vapauksia. 

Pääsiäisenä pakotin itseni tansseihin, että näkisin Tapsan edes vilaukselta, sillä arvasin hänen olevan siellä silloin, Turusta käymässä. Sanoinkin sen hänelle, kun hän ihmeekseni haki minua tanssimaan. Hän toi minut kotiin ja oli meillä seuraavan  päivän iltaan. Talo oli täynnä perheenjäseniä ja nukuimme pirtin lattialla siskojeni kanssa. Äiti ja isä nukkuivat leivinuunin edessä puusängyssä ja Viljamin perhe kamarissa.

  

Keskiviikkoiltana hän tuli ”käymään” Taimin ja Hillan kanssa jakamassani yksiössä ennen Turkuun lähtöään. Hän lähti kuitenkin vasta sunnuntaina, sillä en halunnut päästää häntä aikaisemmin. 

  

Lauantaina riitelimme, sillä Tapsa halusi lähteä tanssimaan ja minä en. Päätös oli: ensin krouviin ja sitten Töpikselle, enkä voi sanoa muuta kuin että minulla oli hauskaa! 

  

Sunnuntaina keskustelimme uskosta. Tapsa sanoi uskovaisia hurmoslaisiksi ja jotakin muuta niin julmaa, että kyyneleet vierivät väkisellä silmistäni. Tapsa sanoi, ettei hän minua tarkoittanut sanoillaan, mutta silti tunsin sen kauhean kuilun, joka aukesi välillemme noiden sanojen johdosta. Hän ei voi koskaan käsittää, kuinka minä saatan uskoa sellaiseen, jossa ei ole mitään ”järkeä”…

  

Pyssysen Helena sanoi tänään leikkikoulussa: ”Minäpä tiedän, että Pihla käy tansseissa!”

Sanat viilsivät sydäntäni ja tunsin, kuinka puna hiipi poskilleni.

”Kuinka niin?” kysyin.

”Minä näin, kun sinä kävelit yhden pojan kanssa!”

Ilmeisesti uskovat pitävät minua nyt luopiona. Haluan olla uskossa ja silti haluan pitää Tapsankin! Anja oli sanonut pääsiäisenä Tapsalle minun olevan ihan sekaisin.  Hän oli kertonut minusta paljon muutakin, mutta Tapsa ei halua paljastaa, mitä. Olen vähän loukkaantunut, vaikka kyllähän se jonkin sortin sekaisin oloa on, jos yhtäkkiä joutuu eristäytymään kaikesta vanhasta…