Se kirje oli aivan mahdottoman lapsellinen. Vieläkö kuljen tansseissa, asunko yhä Suomussalmella, joko olen töissä ja missä, vieläkö tykkään siitä yhdestä pojasta ja muutakin ihan hölmöä. En aio säilyttää sitä.
Tänä aamuna oli kurja ilma, kun jälleen kömmimme lautojen päälle. Kaikki oli ihan keljusti, puut sikin sokin ja isä meni Olavin kanssa selvittelemään niitä. Me tytöt seisoimme toimettomina. Palelsi ihan kamalasti ja vaatteet olivat likomärkiä. Niinpä päätimme lähteä kotiin, olihan viimeinen työpäiväkin ja olimme kotona jo puoli yhdeksältä. Isä tuli nyt kolmen aikaan ja sanoi, että Kalle, työnjohtajamme oli käynyt. Isän kysyttyä, kuinka monta tuntia hän panee lapulle tyttöjen työajaksi. Kalle oli meinannut ensin, että neljä tuntia, mutta sitten hän oli päättänyt: "No, laita kahdeksan, kerran on viimeinen työpäiväkin!"
Voi että minä riemastuin! Kiva, että jäi Kallesta niin mukava muisto. (Ja samalla myös ensimmäisestä työnjohtajastani!) Saamme nyt siis täyden palkan. Hihhei ja hurraa! Luin yhdestä lehdestä lauseen, jossa sanottiin että ”Hiipivä hulluus voi tulla myös ilman olutta” ja siltä se tuntuukin! Tosin sitä olutta en ole vielä edes maistellut! Hih.
Eno osti hiljattain Simcan vm –66. Olen käynyt siinä kyydissä jo kaksi kertaa tansseissa. Viime lauantaina en olisi lähtenyt, mutta Hilma ja Olavi tulivat hakemaan sisältä ja odottivat, kunnes olin valmis. Tukkani oli ihan kostea, sillä olinhan vasta tullut saunasta. Ja niin minun täytyi lähteä.
Nykyisin rakastan yli kaiken levyä ”Donna, Donna”. Siinä on niin ihana sävel, että sydämeen koskee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti