18. TIIVISTELMÄÄ

Äidillä oli syntymäpäivä marraskuun viidestoista ja lähdin kotona käymään Anjan ja Ension kyydissä. Ension autossa oli kesärenkaat, hän ajoi kovaa ja ohitteli. Kun hän oli eräässä jyrkässä myötämäessä päässyt ohi toisesta autosta, rupesi meidän ajokkimme heittelehtimään tien reunasta toiseen ja nousi lopulta ilmaan.

Kelluin pehmeästi auton sisätilassa, sitten tuli pysähdys ja tunsin, miten vesi hulvahti kasvoilleni. Pyristelin vastaan, ajattelin, että auton penkki painaa minua niin, etten pääse hengittämään. Yllätyksekseni huidoinkin ilmaa ja pääsin nousemaan vaivattomasti seisomaan.

Auto oli poikittain ruopatussa purossa, minä sen ulkopuolella. Ensio makasi pitkin etupenkkejä ja Anja oli lennähtänyt takapenkille. Minä olisin jäänyt hänen alleen, ellen olisi lentänyt takalasin kanssa ulos. Lasi säilyi ehjänä eikä minullekaan tullut muita seuraamuksia kuin litimärät vaatteet ja loputon pelko talvikeleillä auton kyydissä ollessa.

No, nousin pystyyn, ongin äidin lahjan, aamukenkäpaketin purosta ja huiskutin ohittamallemme autolle, joka siihen seuraavaksi tuli. Meidät vietiin Suhosen baariin Kiannanniemelle, minulle haettiin kaupan puolelta kuivat sukkahousut ja kiikutettiin jotain väkevää juomaa lasissa. Ensio jäi järjestelemään auton hinausta ja toisen auton noutamista meidät hakeakseen.

Me Anjan kanssa pöläytettiin taksilla yllättyneen kotiväen luokse ja Ensio kävi hakemassa meidät myöhemmin pois. Anja odotti Henrikiä alkuvaiheessa, mutta onneksi rysäys ei aiheuttanut keskenmenoa.

Keväällä Taimi pääsi kuntaan töihin ja muutin hänen kanssaan vanhaan purkutaloon, jossa ei ollut suihkua, vessa kylläkin. Sen lattialla luikerteli pikkuruisia harmaita elukoita. Hrrr…. Kansakoulusta tuttu Aili asui talon toisessa huoneessa.

Elokuussa syntyi Anjan poika Henrik ja minusta tuli kummi, sylikummi peräti. Lapsi kastettiin meillä kotona.Kolmannella luokalla, lukion viimeisellä, asuin syksyn Taimin ja Peltosen Pirjon kanssa omakotitalon yläkerrassa huoneen ja keittiön asunnossa. Tytöt nukkuivat huoneessa, minä keittiössä.

Jouluna sain Anjalta Kaarlo Sarkian ”Runot” ja lukiessani niitä rakastuin niihin ja sain taas valtavan halun kirjoittaa. Tuloksena oli jonkinlainen sepustus kyllä, mutta en ollut siihen alkuunkaan tyytyväinen. Pitää olla tietty mieliala, ennen kuin runoja syntyy ja minulla se useimmiten on alakuloinen, tuskainenkin.

Sarkian runoja lukiessani minulla oli ihmeellinen tunne, ikään kuin tämä olisi kirjoittanut juuri minun omia tuntojani. Monta kertaa huomasin toteavani, että juuri noin minäkin olisin sanonut!

  

Juntusen tapanitansseissa haki luokassa takanani istuva vaaleahiuksinen Tapsa minua tanssiin useita kertoja. Askeleemme sopivat somasti yhteen ja juttukin luisti.

  

Uudenvuodentinasta sain lakin ja kruunun sekä kyyhkysen kirje nokassaan. Voisiko kysymyksessä olla ylioppilaslakki? kotiväki uumoili. Entä mitä sitten ne kruunu ja kyyhky meinasivat?

Koulun taas alettua pidin vuorollani suomentunnilla puheen. Tuodakseni vähän vaihtelua muuten niin jäykkiin ja muodollisiin aiheisiin, puhuin ihmissyöjien uhrin suulla suoraan padasta. Tiesin jo etukäteen odottaa kommentteja lapsellisuudesta jne. ja opettaja kysyikin Kituselta, oliko puhe mennyt mauttomuuksiin.

  

”Ei kai se ruoanvalmistusohjeitten antaminen liene mautonta”, poika tuumi.

  

Opettajan antama arvostelu masensi kuitenkin niin, että kun Tapsa seuraavan tunnin alussa kurkottui pulpetissaan puoleeni ja kysyi, miten tulin valinneeksi sellaisen aiheen, en voinut hillitä itseäni, vaan painoin pääni käsiini ja suuret kyyneleet vierivät pulpetin kannelle. 

  

Mirjami ja Eila lohduttelivat. Sanoivat, että puhe oli ollut hyvä. Tapsankin mielestä se oli ollut ainakin piristävä.

”Itkinhän minäkin, kun opettaja arvosteli puheeni”, Mirjami tunnusti.