Oijoijoi. Odotukset, jotka minuun ylioppilaana kohdistuvat, ovat ehkä hiukan ylimitoitettuja. Minun kielitaidollani ei juuri ulkomaalaisia auteta, mutta yritettävä on, koska sitä varten siihen olen tullut. Normaali ylioppilas suoriutuisi leikiten, mutta minä, joka hädin tuskin kirjojani selasin, pystyn selviytymään nipin napin! Onneksi taustatukena on Anjan koulutoveri, Orru, joka auttaa hätätilanteissa, vapaapäivinäänkin.
Kuitenkin työ tuntuu mielekkäältä; on suorastaan mukava palvella asiakkaita, myydä heille tupakkaa ja bensaa, leikitellä sanoilla…
Viime viikolla tänne tuli töihin Reidar siskoineen. Poika on vasta 17-vuotias, sisar 14, vaikka tuntuukin vanhemmalta. Ilmeisesti he näkivät minun yksinäisyyteni, koska ovat ottaneet minut hoiviinsa, vieneet kotiinsa ja kierrättäneet Hossan ympäristössä.
Eräänä päivänä he kertoivat, että heillä olisi uskovien kokous myöhemmin viikolla. Haluaisinko minä tulla mukaan? Eipä minulla mitään sitä vastaankaan ollut, samahan tuo, miten vapaa-aikansa vietti, Tapsakaan kun ei ole näyttäytynyt. En ole ehtinyt edes kirjoittaa hänelle ja hän tuntui jääneen jonnekin kauas toiseen maailmaan heti, kun tänne Tuppukylään tulin. Sitä paitsi mikä sen luotettavampaa seuraa olisikaan kuin uskovaiset?
Kokousiltana menin sitten Reidarin pyörän tarakalla tämän kotiin ja istuuduin penkille. Puhujaa kuuntelin hartaudella. Kun sitten äkkiä tämä sanoi, että nyt rukoiltaisiin, ällistyin suuresti, sillä kaikki polvistuivat, minä yksin jäi istumaan. Sinnittelin siinä aikani, mutta enhän siihen voinut jäädä, joten pudottauduin lattialle polvilleni. Järkytyin sydänjuuriani myöten, sillä valtava hyökyaalto vyöryi ylitseni enkä voinut tehdä muuta kuin nyyhkyttää. Kamala syyllisyys ja hätä iskivät sydämeen enkä vähällä saanut hengitetyksi. Lähellä joku mies puhui outoa kieltä, pehmeää ja sointuvaista.
Vähitellen nyyhkytykset laantuivat ja häpeillen kohottauduin istumaan, peläten, mitä muut sanoisivat. Toiset jatkoivat kuitenkin tarinointiaan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan, joten vähitellen pääsin rauhoittumaan, ihmettelin vain, miten pestyltä ja puhtaalta sisällä tuntuikaan.
Tänään kysyin Reidarilta, mitä pitäisi tehdä voidakseen sanoa olevansa uskossa. Reidar vakuutti, ettei siinä mitään muuta tarvittu kuin oma päätös. Minun pitäisi vain päättää lähteä seuraamaan Kristusta, lukea Raamattua, se riittäisi. Huoneessani teinkin sitten päätöksen: lähtisin seuraamaan Jeesusta, tuli mitä tuli! Raamattu sai sijansa yöpöydältä ja joka ilta koetan lukea sitä ainakin vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti